eksyttäjät
Eksyttäjät Asko Toropainen ja Vesa Koivunen (in English below)
Asko harrastaa aktiivisesti suunnistusta ja kuntoilua. Vuosien varrella hän on kerännyt kokemusta monista vaativista tapahtumista ja seikkailuista, kuten Sulkavan Souduista, Umpihankihiihdon MM-kisoista, Lapland Wilderness Challengesta sekä Kairacross Vätsäri -kilpailusta. Pitkät matkat, haastavat olosuhteet ja itsensä ylittäminen ovat hänelle tuttuja elementtejä.
Vesa jakaa pitkälti saman taustan erämaiden, vaellusten ja seikkailukisojen parissa – tosin ilman soutukokemusta. Hän on osallistunut niin Umpihankihiihdon MM-kisoihin, Lapland Wilderness Challengeen kuin Kairacross Vätsäriinkin, ja viettänyt lukemattomia päiviä sekä öitä Suomen erämaissa kaikissa vuodenajoissa.
Molempia yhdistää pitkä kokemus luonnossa liikkumisesta, vahva retkeilyosaaminen sekä kyky toimia haastavissa olosuhteissa. Kartta, kompassi, erämaa ja huumorintaju kulkevat mukana tilanteessa kuin tilanteessa.
Tällä kertaa Asko ja Vesa lähtevät matkaan ennen kaikkea haastamaan itseään. Samalla on tarkoitus pistää hieman mittatikuksi myös muut osallistujat. Tavoitteena ei ole pelkästään maaliin pääseminen, vaan matkan varrella koettavat elämykset, yhteishenki ja omien rajojen siirtäminen entistä kauemmas.
Team Eksyttäjät Introduction: Asko Toropainen & Vesa Koivunen
When Asko and Vesa step up to the starting line, it is rarely for an ordinary adventure.
Asko is an enthusiastic orienteer and fitness enthusiast. Over the years, he has built extensive experience through demanding endurance events and wilderness challenges, including the Sulkava Rowing Race, the World Championships of Off-Trail Skiing (Umpihankihiihto), the Lapland Wilderness Challenge, and the Kairacross Vätsäri adventure race. Long distances, tough conditions, and pushing personal limits are all familiar territory to him.
Vesa shares a very similar background in wilderness travel, expeditions, and adventure racing—although without the rowing experience. He has taken part in the World Championships of Off-Trail Skiing, the Lapland Wilderness Challenge, and Kairacross Vätsäri, while also spending countless days and nights in the Finnish wilderness in every season of the year.
Both men are highly experienced outdoorsmen with strong wilderness skills and a deep passion for nature. Whether navigating with a map and compass, trekking across remote terrain, or enduring challenging conditions, they combine experience, determination, and a good sense of humor.
This time, Asko and Vesa are setting out primarily to challenge themselves. At the same time, they hope to provide a bit of competition for everyone else as well. Their goal is not only to reach the finish line, but also to enjoy the adventure, strengthen their teamwork, and discover just how far they can push their limits.
