Säkkitie

Säkkitie: Niko Hämäläinen ja Joonas Harjumäki

1. MIKÄ SAI TEIDÄT ILMOITTAUTUMAAN TÄHÄN KISAAN?

Kilpailuvietti. Kokemusten puute pitkistä fyysisistä suorituksista. Kuultiin, että ultramatkoilla pärjätäkseen ei tarvitse olla nuori.

Kiinnostavaa myös tietää miten pitkälle sitä pääsee 100:ssa tunnissa. Sopiva kilpailullinen asetelma motivoi maksimaaliseen suoritukseen.

2. MITÄ ODOTATTE KISALTA?

Halutaan nähdä mihin jätkistä vielä on, vai onko vuodet vieneet jo terävimmän kärjen suorituksesta. Halutaan myös nähdä auttaako kokemus siihen, ettei lähdetä hosumaan ja ajamaan itseämme piippuun liian aikaisin. Suoritus on kuitenkin pitkä, ja riittävä sekä oikea-aikainen lepo on tärkeää. Jos ei mitään muuta, niin ainakin kerätään lisää kokemusta ja tullaan yrittämään uudelleen ensi vuonna!

3. KERTOKAA JOTAIN JOUKKUEESTANNE. MISTÄ JOUKKUEEN NIMI TULEE?

Nimellä viitataan pohjoishervantalaiseen opiskelija-asuntoon, jossa asuttiin yhdessä.

4. MIKÄ ON PISIN YKSIN TAI YHDESSÄ TEKEMÄNNE MELONTA- TAI PACKRAFTÄYSREISSU?

Yhtenä kesänä käytiin yhdessä toteamassa, että kotiseudultamme lähtevä Kymijoki todella virtaa Suomenlahteen. Muutoin toisella jäsenellämme taitaa olla enemmän kokemusta kanootin kaatamisesta kuin melan heiluttelusta.

5. MIKÄ ON TAVOITTEENNE KAIRACROSS VÄTSÄRISSÄ?

Ehdottomana tavoitteena on kunnioittaa kisan järjestäjiä ja suorittaa kokonaisuudessaan tämä meille suunniteltu elämysmatka. Kaikissa projekteissa, joita olemme tehneet, on tavoitteena aina ollut onnistunut suoritus. Mikäli maalissa meitä odottaa ystävämme Vihtori-Matti, niin tästä kilpailusta muodostunee meille ainakin pieni perinne, ja ensi kerralla joukkoomme uuteen yritykseen liittyy toinen ystävämme Urho-Matti.