Arktinen hiljaisuus ja luonnon koskemattomuus mykistää kulkijan.

 

Vätsärin kaukainen sijainti, vaativa maasto ja lukemattomat järvet, lammet ja purot tekevät siitä todella erityisen.

Missään muualla Suomessa ei ole järviä ja lampia yhtä tiheässä. Vesistöjen ja maastonmuotojen pienipiirteisyys tekee alueesta labyrintin, jossa kohtaa toistuvasti toinen toistaan nätimpiä poukamia, niemiä ja puroja.

Kovin korkeita tuntureita Vätsärissä ei ole, mutta vesistöjen ansiosta puuttoman ylängön matalammiltakin harjanteilta avautuu kauniita näkymiä järvisokkeloihin.

Vätsäri on tietön ja lähes poluton erämaa, yksi Suomen syrjäisimmistä kolkista. Kulkijoita ei ole paljon, joten erämaan rauhan pääsee varmasti kokemaan, myös kilpailun aikana.

Kulkukelpoisuus Vätsärissä vaihtelee valtavasti. Sileät jäkäläkankaat ovat huippunopeita ja avoin tunturiylänkö sekä perusmetsä ovat helposti kuljettavia.

Lähes joka puolella on kiviä. Kun niiden tiheys kasvaa ja koko suurenee, niin kulkijan vauhti hidastuu ja kaikkein hankalimmissa paikoissa jopa tyssää. Toisaalta joissakin paikoissa kivet ovat asettuneet niin, että avoimessa kivikossa on nopeampaa kulkea kuin viereisessä metsässä – kunhan kivet eivät vain ole kovin märkiä.

Routasenkuru

Routasenkuru on Vätsärin ehdoton helmi. Se on kymmenen kilometriä pitkä rotkolaakso, jonka pohjalla virtaava joki kuljettaa suuren osan tunturiylängön vesistä Uutuanjokeen ja sieltä edelleen Jäämerelle.

Kuru alkaa idyllisen tunturijärven pohjoispuolelta, kun järven vedet puristuvat ensin jyrkkään koskeen ja sitten kauniin lammen kautta isoon vesiputoukseen, josta varsinainen Routasenkuru alkaa.

Putouksen jälkeen vesi virtaa rotkon pohjalla suoraan vedenrajasta nousevien jylhien kallioseinien ohjaamana. Välillä kapea joki levenee pitkiksi suvannoiksi ja välillä se katoaa kiviröykkiöiden sekaan tai kiihtyy kuohuviksi koskiksi ja laantuu lopulta leppeiksi lammiksi ennen yhtymistään Uutuanjokeen.

Olosuhteet

Vätsärissä liikkuessa pitää ottaa huomioon sen sijainti arktisella alueella. Olosuhteet voivat vaihdella kesäkuussa melkein talvisista helteiseen ja muuttua huonoksi hyvin nopeasti.

Tyypillisesti päivälämpötilat liikkuvat kesäkuun lopulla +5:n ja +15:n välillä.

Lumipeite sulaa Vätsärissä tyypillisesti toukokuun lopussa, mutta lumisia alueita voi löytyä juhannuksenakin. Vesi on varmasti selvästi kylmempää kuin etelässä, mikä on syytä ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Vesillä liikkuessa turvallisin vaatevaihtoehto kevyt kuivapuku, jota käytettäessä ei tarvitse kantaa huolta kastumisesta ja kylmettymisestä.

VedenjakajaLLA

Vätsäri on neljän eri vesistön latva-aluetta. Alueen vedet laskevat joko Näätämöjoen, Paatsjoen, Tuulomajoen tai Uutuanjoen kautta Pohjoiseen jäämereen.

Alueen joissa on arvokas lohikanta, jonka suojelemiseksi kaikki alueella käytettävät vesikulkuneuvot ja vedessä käytettävät varusteet tulee desinfioida. Desifiointi tulee tehdä aina, kun yhdestä vesistöstä siirrytään toiseen.

Kairacross Vätsärissä huolehditaan varusteiden desinfioinnista tarkasti. Kerromme toimintatavoista myöhemmin.

Lisää aiheesta: Tunne vastuusi lohesta, estä Gyrodactylus salaris -lohiloisen leviäminen